Osaisko kukaan teoreettisesti selittää miksi samaa tunnelmaa ei kovin monesti pysty luomaan samoin keinoin? Tapahtuu rutinoitumista.
8 months, 2 weeks ago.
20 comments so far
En tiedä teoreettisesti, mutta musta tuntuu, että tunnelmaan kuuluu myös yllätyksellisyys, joka toisella kerralla jo puuttuu. Mulle ainakin ne pienet mukavat yllätykset on nimenomaan niitä juttuja jotka vaikuttaa paljon tunnelmaan.
teoriasta en tiedä, mutta intuitiolla ajateltuna: tunnelma koostuu tiedollisista toimijoista (ihminen), jotka keräävät muistiinsa tietoa tapahtuneesta. Tämä kerätty tieto asettaa toimijat erilaiseen lähtötilanteeseen kuin edellisen "tunnelmanluonnin" lähtötilanne oli. Toimijat siis reagoivat jälkimmäisessä tilanteessa eri tavalla kuin aiemmassa vaikka olosuhteet ja keinot olisivat samanlaisia. Voisi tietysti löytyä sopivaa teoriaa klassisista oppimisen teorioista.
Samaa mieltä. Tajuan vielä about miksi havaintoprosessi muuttuu kun havainnoitsijalle kehittyy tilanteen kehittymistä selventäviä malleja, mutta miksi myös tunteminen? Mitä se kertoo tuntemisesta ja ihmisestä?
No nyt @pe3 ovat taas Shotterin (Bahtinin) ideat taas kohdallaan (tulee tällaista spämmäystä kun on jossain itse kiinni).
Tunnelmat tekevät ihmiset/ihmiset tekevät tunnelmat. Ja olemisemme on aina ainutkertaista, emmekä pysty toistamaan aiempaa. Ja jos yritämme "soveltaa" aikaisemmin tapahtunutta/tehtyä, yritämme "ohjelmoida" ainutkertaista, ja se vie aina jonnekin ohi siitä, mitä on.
Kyse on jostain ei-yksilöllisen - keholliset jonkin viiteryhmän puhetavat (speech genre; siis myös tekstiä) - ja toisten kohtaamisessa syntyvien ainutkertaisten (kehollisten) ilmauksien (utterances) dialektiikasta ja dynamiikasta. Ja siinä tunnelma syntyy, jos on syntäkseen. Ja kuitenkin olen sitä mieltä, että tunnelman syntymistä voi "auttaa" olemalla herkkä ainutkertaisen kehkeytymiselle; muistean, että syntyvä ei ole samaa kuin joskus aikaisemmin.
Pistän Shotter aukikirjoitusyritykseni kohta omaksi wikiksi ja jaan, niin voit arvella itse, onko siinä mitään kysymykseesi liittyvää.
evolutiivisten selitysten puolelta tulee mieleen ihminen kokijana. Miellyttävissä kokemuksissa tulee olla "uutuusarvoa" eli, jotta kokemus/tunnelma olisi miellyttävä niin sen pitää edistää uuden kokemista = oppimista. Miellyttävyys voi varmastikin rakentua muutenkin. Tapahtuman tai tilanteen ajaminen samanlaisena ei siis tuo "uutta" kokemiseen.
Kun tulee aika, että sossu medioissa aletaan palkata "asiantuntijoita/aktiiveja" päivystäjiksi vastaamaan ihmisten kysymyksiin ja epätietoisuuteen, niin @peeii on kyllä minun listalla kärkipäässä
@teroheiskanen@peeii Eikö asiantuntijapankeista ole puhuttu kymmeniä vuosia. Koksa "heidät" pannaan johonkin tehokasvatuskanalaan, aitaukseen, kasvatussikalan kaltaiseen miljööseen, jonne me älyttömät pääsemme älykännyköillämme ja asiantuntijat vastaavat sieltä? Eikö tällaisia tehtaita kannattaisi perustaa tyhjenevien paperitehtaiden tiloihin (Google Voikkaa)? Vai onko Aaltoyliopistossa valmiina tällainen tarha?
Intuitiivisesti mun kokemuksen mukaan toistamista pystyy hetken aikaa tai pari kertaa tekemään, mutta tyypillisesti määrän kasvaessa tulee melko nopeasti vastaan piste, jossa tunnelma ja tilanne romahtavat. Tämä on mielestäni ristiriidassa sen kanssa, että jokainen hetki olisi aina täysin ainutlaatuinen. Lisäksi on olemassa erilaisia rituaalisia kehikoita, vaikkapa juhlat, joissa vakituista ja ainutlaatuista yhdistämällä onnistutaan luomaan jonkinlaista toistettavuutta.
Mielenkiintoisia ajatuksia @peeii. En vaan oikeen pääse niiden sisälle. Suositteles mulle luettavaksi (myös aikaisempiin keskusteluihimme viitaten) joitakin perusopuksia ja joitakin käsitteitä sisäistettäväksi. Tää on ihan kestämätöntä kun ei tajua :(
@teroheiskanen: Aika mielenkiintoinen ajatus, että oppiminen ja kasvaminen tuottaisivat mielihyvää. Jos tota koittaisi vähän avata ja purkaa osiin, niin miten mielihyvän kokemus uuden kokemisessa oikeastaan syntyy?
Tätä olen itse eniten tankannut, @pe3 . Bahtinilta luen opusta Speech genres & other late essays (University of Texas Press, Austin, 2004). Musta toi response/responsive (realational/rhetoric - responsive) on yksi avainkäsite. Suomensin sen vastakaiuttamiseksi, jonka idea on, että siinä itsessään (vastauksessamme, tunnereaktiossamme) on aina mukana toinen/toiset. Vastakaiuttamiset muodostavat ilmausten jatkumon (vaikka tässä tekstipuheessamme?). Siis ilmaus/ilmaukset on toinen peruskäsite. Ja kun ilmauksia tuottuu jollakin porukalla, siitä syntuu speech genre (kolmas peruskäsite). Tutkimusparvi/sen ilmausten kokonaisuus on yksi puhetapa, esimerkiksi (?). Auttaakohan tää yhtään?
Jos sitten palaan tunnelmiin, niin juhlat tms. ovat "puhetapoja", jotka voivat kantaa tunnelmaa (jonkin aikaa, jollain lailla), mutta tunnelmat ovat myös ainutkertaisia just sen hetken (hetkien jatkumon) sisällä mukana olevien ihmisten tekeminä (heidän ilmauksissaan). Ja tässä on se dialektiikka: ainutkertainen ja ei-ainutkertainen; yhtäaikaa. Mitä yleisemmäksi ainutkertainen (tunnelma) tulee, sitä koskettamattomamaksi (rutinoituneeksi) se muuttuu. Sorry, tiedän ja tunnen, että tää on tätä ...
Täällä ei kyllä saa koskaan pettyä keskustelun tasoon. Jäin miettimään tuota kysymyksenasettelua, jossa perusolettamus on että jonkin tunnelman luominen vaatii tietyt (samat) toimenpiteet. Taustalla on ajatus siitä, että ympäristö on tavallaan irrallaan kokijasta ja vaikuttaa tähän aina samalla tavalla. Käyttäytymistieteissä tämä olettamus toimi pitkään behaviorismin tukipilarina.
Käytännössähän asia ei todellakaan ole näin, vaan se miten tilanteet koetaan muuttuu jatkuvasti. Jos mennään vielä pidemmälle, voidaan sanoa että kokijat itse luovat yhteiset kokemukset ja kokevat ne yksilöllisesti. Tätä selittävä teoria löytyy konstruktivismista), jossa perusajatus on se, että jokainen yksilö luo muista erillisen tavan hahmottaa ympäristöään perustuen aiempiin kokemuksiinsa siitä.
Lisäksi löytyy tieteellinen käsite "situated cognition", joka vaikuttaa aika lailla sopivalta tähän. Yksi määritelmä:
"Thinking is situated in physical and social contexts. Cognition, including thinking, knowing, and learning, can be considered as a relation involving an agent in a situation, rather than as an activity in an individual's mind" (Greeno, 1989, p.135).
Säveltämiseen on muuten todella vaikea luoda rutiinia. Lähimmäksi olen päässyt silloin, kun yritän kyseenalaistaa ja vaihtaa lähestymistapoja jatkuvasti. Eli keinojen säännöllisestä vaihtamisesta tulee itsessään keino.
Toi vire on hyvä @tolonen . Ehkä on myös niin, että tunnelman sisältö vaihtelee, on ainutkertainen, mutta silti voi päästä samaan (kokonais)tunnelmaan. Ajattelen tässä omia "taidebrokkiksiani". Samaan tunnelmaan pääsee, kun antaa tilanteen johdattaa; on siis herkkä (vire, virittynyt) sille, ja etenee sen mukaan ilman ennakkosuunnitelmia, mutta tilanteen konstituoimana (mitä tä olis suomeksi?). Kuitenkin se brokkis on aina erilainen.
Ps. olen tuuminut tuliteosta Tuulioon ennen jäidenlähtöä - tuliskohan kimppapyromaaneja.
Jos olen tulkinnut puheenvuoroja oikein, niin tässä nyt tarjotaan selitykseksi kysymykseeni tunnelman uudelleenluomisen vaikeudesta sitä, että mitkään tilanteet eivät koskaan ole oikeasti toistensa kaltaisia. Näin kyllä itsekin alunperin ajattelin ja olen samaa mieltä, mutta tuon toteaminen ei auta vastauksen lyötämistä kysymykseen, johon etsin vastausta.
Eli miksi uutuus on kihelmöivää? "New creates an itch", niinkuin Mad Man:issa sanottiin. Olemmeko silloin vapaampia tuntemaan, kun ei ole tiedossa mihin pitäisi päästä?
Miksi saman tunnelman luominen silti on jossakin määrin mahdollista, vaikka tilanteet eivät ole koskaan samoja? Tunnistaako kukaan muu väkisin uudelleentuottamista seuraavan romahduksen?
Voisin vastata pragmaattisesti niin, että jos tunnelmaan on ekalla kerralla liittynyt joku ulkoinen tekijä (laulu, paikka, mikä vaan), niin tuon ulkoisen tekijän uusiminen voi laukaista saman fiiliksen.
@pe3 ,
1) uutuudessa, uudessa olen yhtä/kosketuksissa sen kanssa, jota en vielä tavoita, tiedä. Ja just niin, silloin olemme vapaampia, kun ei (vielä) ole sidoksia, vain pelkkä "liike".
2) Ehkei kuitenkaan samaa tunnelmaa voi luoda, mutta siihen voi päästä (siksi, että tapahtuu jotain yhteistä/samankaltaista aiemman kanssa); tunnelmassa on jotain yleistä, vaikka koostuvat tilannesidonnaisista kokemuksista ja tunteista? Ja joo, romahdus tuttua, varsinkin koulutustilanteissa ottaa päähän kun yrittää tehdä jotain samaa kuin silloin kun oli se hyvä fiilis :-).
Hmm, jokin ulkoinen voi tuottaa alkuperäistä empatoivan, muttei samaa ... ; siksi tässä on jo vähän kateellinen nuoremmille :-) .
20 comments so far
En tiedä teoreettisesti, mutta musta tuntuu, että tunnelmaan kuuluu myös yllätyksellisyys, joka toisella kerralla jo puuttuu. Mulle ainakin ne pienet mukavat yllätykset on nimenomaan niitä juttuja jotka vaikuttaa paljon tunnelmaan.
8 months, 2 weeks ago by thin
teoriasta en tiedä, mutta intuitiolla ajateltuna: tunnelma koostuu tiedollisista toimijoista (ihminen), jotka keräävät muistiinsa tietoa tapahtuneesta. Tämä kerätty tieto asettaa toimijat erilaiseen lähtötilanteeseen kuin edellisen "tunnelmanluonnin" lähtötilanne oli. Toimijat siis reagoivat jälkimmäisessä tilanteessa eri tavalla kuin aiemmassa vaikka olosuhteet ja keinot olisivat samanlaisia. Voisi tietysti löytyä sopivaa teoriaa klassisista oppimisen teorioista.
8 months, 2 weeks ago by teroheiskanen
Samaa mieltä. Tajuan vielä about miksi havaintoprosessi muuttuu kun havainnoitsijalle kehittyy tilanteen kehittymistä selventäviä malleja, mutta miksi myös tunteminen? Mitä se kertoo tuntemisesta ja ihmisestä?
8 months, 2 weeks ago by pe3
Itseään ei voi kutittaa.
8 months, 2 weeks ago by pe3
No nyt @pe3 ovat taas Shotterin (Bahtinin) ideat taas kohdallaan (tulee tällaista spämmäystä kun on jossain itse kiinni).
Tunnelmat tekevät ihmiset/ihmiset tekevät tunnelmat. Ja olemisemme on aina ainutkertaista, emmekä pysty toistamaan aiempaa. Ja jos yritämme "soveltaa" aikaisemmin tapahtunutta/tehtyä, yritämme "ohjelmoida" ainutkertaista, ja se vie aina jonnekin ohi siitä, mitä on.
Kyse on jostain ei-yksilöllisen - keholliset jonkin viiteryhmän puhetavat (speech genre; siis myös tekstiä) - ja toisten kohtaamisessa syntyvien ainutkertaisten (kehollisten) ilmauksien (utterances) dialektiikasta ja dynamiikasta. Ja siinä tunnelma syntyy, jos on syntäkseen. Ja kuitenkin olen sitä mieltä, että tunnelman syntymistä voi "auttaa" olemalla herkkä ainutkertaisen kehkeytymiselle; muistean, että syntyvä ei ole samaa kuin joskus aikaisemmin.
Pistän Shotter aukikirjoitusyritykseni kohta omaksi wikiksi ja jaan, niin voit arvella itse, onko siinä mitään kysymykseesi liittyvää.
8 months, 2 weeks ago by peeii
evolutiivisten selitysten puolelta tulee mieleen ihminen kokijana. Miellyttävissä kokemuksissa tulee olla "uutuusarvoa" eli, jotta kokemus/tunnelma olisi miellyttävä niin sen pitää edistää uuden kokemista = oppimista. Miellyttävyys voi varmastikin rakentua muutenkin. Tapahtuman tai tilanteen ajaminen samanlaisena ei siis tuo "uutta" kokemiseen.
8 months, 2 weeks ago by teroheiskanen
Kun tulee aika, että sossu medioissa aletaan palkata "asiantuntijoita/aktiiveja" päivystäjiksi vastaamaan ihmisten kysymyksiin ja epätietoisuuteen, niin @peeii on kyllä minun listalla kärkipäässä
8 months, 2 weeks ago by teroheiskanen
No niin, täällä.
8 months, 2 weeks ago by peeii
@teroheiskanen @peeii Eikö asiantuntijapankeista ole puhuttu kymmeniä vuosia. Koksa "heidät" pannaan johonkin tehokasvatuskanalaan, aitaukseen, kasvatussikalan kaltaiseen miljööseen, jonne me älyttömät pääsemme älykännyköillämme ja asiantuntijat vastaavat sieltä? Eikö tällaisia tehtaita kannattaisi perustaa tyhjenevien paperitehtaiden tiloihin (Google Voikkaa)? Vai onko Aaltoyliopistossa valmiina tällainen tarha?
8 months, 2 weeks ago by visualradio
Intuitiivisesti mun kokemuksen mukaan toistamista pystyy hetken aikaa tai pari kertaa tekemään, mutta tyypillisesti määrän kasvaessa tulee melko nopeasti vastaan piste, jossa tunnelma ja tilanne romahtavat. Tämä on mielestäni ristiriidassa sen kanssa, että jokainen hetki olisi aina täysin ainutlaatuinen. Lisäksi on olemassa erilaisia rituaalisia kehikoita, vaikkapa juhlat, joissa vakituista ja ainutlaatuista yhdistämällä onnistutaan luomaan jonkinlaista toistettavuutta.
Mielenkiintoisia ajatuksia @peeii. En vaan oikeen pääse niiden sisälle. Suositteles mulle luettavaksi (myös aikaisempiin keskusteluihimme viitaten) joitakin perusopuksia ja joitakin käsitteitä sisäistettäväksi. Tää on ihan kestämätöntä kun ei tajua :(
@teroheiskanen: Aika mielenkiintoinen ajatus, että oppiminen ja kasvaminen tuottaisivat mielihyvää. Jos tota koittaisi vähän avata ja purkaa osiin, niin miten mielihyvän kokemus uuden kokemisessa oikeastaan syntyy?
8 months, 2 weeks ago by pe3
Näitä juttuja on varmasti pohdittu myös teatterin puolella. Onko täällä kuulolla ketään näyttelijoitä?
8 months, 2 weeks ago by aleksip
Tätä olen itse eniten tankannut, @pe3 . Bahtinilta luen opusta Speech genres & other late essays (University of Texas Press, Austin, 2004). Musta toi response/responsive (realational/rhetoric - responsive) on yksi avainkäsite. Suomensin sen vastakaiuttamiseksi, jonka idea on, että siinä itsessään (vastauksessamme, tunnereaktiossamme) on aina mukana toinen/toiset. Vastakaiuttamiset muodostavat ilmausten jatkumon (vaikka tässä tekstipuheessamme?). Siis ilmaus/ilmaukset on toinen peruskäsite. Ja kun ilmauksia tuottuu jollakin porukalla, siitä syntuu speech genre (kolmas peruskäsite). Tutkimusparvi/sen ilmausten kokonaisuus on yksi puhetapa, esimerkiksi (?). Auttaakohan tää yhtään?
Jos sitten palaan tunnelmiin, niin juhlat tms. ovat "puhetapoja", jotka voivat kantaa tunnelmaa (jonkin aikaa, jollain lailla), mutta tunnelmat ovat myös ainutkertaisia just sen hetken (hetkien jatkumon) sisällä mukana olevien ihmisten tekeminä (heidän ilmauksissaan). Ja tässä on se dialektiikka: ainutkertainen ja ei-ainutkertainen; yhtäaikaa. Mitä yleisemmäksi ainutkertainen (tunnelma) tulee, sitä koskettamattomamaksi (rutinoituneeksi) se muuttuu. Sorry, tiedän ja tunnen, että tää on tätä ...
8 months, 2 weeks ago by peeii
Täällä ei kyllä saa koskaan pettyä keskustelun tasoon. Jäin miettimään tuota kysymyksenasettelua, jossa perusolettamus on että jonkin tunnelman luominen vaatii tietyt (samat) toimenpiteet. Taustalla on ajatus siitä, että ympäristö on tavallaan irrallaan kokijasta ja vaikuttaa tähän aina samalla tavalla. Käyttäytymistieteissä tämä olettamus toimi pitkään behaviorismin tukipilarina. Käytännössähän asia ei todellakaan ole näin, vaan se miten tilanteet koetaan muuttuu jatkuvasti. Jos mennään vielä pidemmälle, voidaan sanoa että kokijat itse luovat yhteiset kokemukset ja kokevat ne yksilöllisesti. Tätä selittävä teoria löytyy konstruktivismista), jossa perusajatus on se, että jokainen yksilö luo muista erillisen tavan hahmottaa ympäristöään perustuen aiempiin kokemuksiinsa siitä.
Lisäksi löytyy tieteellinen käsite "situated cognition", joka vaikuttaa aika lailla sopivalta tähän. Yksi määritelmä: "Thinking is situated in physical and social contexts. Cognition, including thinking, knowing, and learning, can be considered as a relation involving an agent in a situation, rather than as an activity in an individual's mind" (Greeno, 1989, p.135).
8 months, 2 weeks ago by JuhaK
Hieno aiheketju!
Säveltämiseen on muuten todella vaikea luoda rutiinia. Lähimmäksi olen päässyt silloin, kun yritän kyseenalaistaa ja vaihtaa lähestymistapoja jatkuvasti. Eli keinojen säännöllisestä vaihtamisesta tulee itsessään keino.
8 months, 2 weeks ago by tommi
Vaihda virettä.
8 months, 2 weeks ago by tolonen
Toi vire on hyvä @tolonen . Ehkä on myös niin, että tunnelman sisältö vaihtelee, on ainutkertainen, mutta silti voi päästä samaan (kokonais)tunnelmaan. Ajattelen tässä omia "taidebrokkiksiani". Samaan tunnelmaan pääsee, kun antaa tilanteen johdattaa; on siis herkkä (vire, virittynyt) sille, ja etenee sen mukaan ilman ennakkosuunnitelmia, mutta tilanteen konstituoimana (mitä tä olis suomeksi?). Kuitenkin se brokkis on aina erilainen. Ps. olen tuuminut tuliteosta Tuulioon ennen jäidenlähtöä - tuliskohan kimppapyromaaneja.
8 months, 2 weeks ago by peeii
Jos olen tulkinnut puheenvuoroja oikein, niin tässä nyt tarjotaan selitykseksi kysymykseeni tunnelman uudelleenluomisen vaikeudesta sitä, että mitkään tilanteet eivät koskaan ole oikeasti toistensa kaltaisia. Näin kyllä itsekin alunperin ajattelin ja olen samaa mieltä, mutta tuon toteaminen ei auta vastauksen lyötämistä kysymykseen, johon etsin vastausta.
Eli miksi uutuus on kihelmöivää? "New creates an itch", niinkuin Mad Man:issa sanottiin. Olemmeko silloin vapaampia tuntemaan, kun ei ole tiedossa mihin pitäisi päästä?
Miksi saman tunnelman luominen silti on jossakin määrin mahdollista, vaikka tilanteet eivät ole koskaan samoja? Tunnistaako kukaan muu väkisin uudelleentuottamista seuraavan romahduksen?
8 months, 2 weeks ago by pe3
Voisin vastata pragmaattisesti niin, että jos tunnelmaan on ekalla kerralla liittynyt joku ulkoinen tekijä (laulu, paikka, mikä vaan), niin tuon ulkoisen tekijän uusiminen voi laukaista saman fiiliksen.
8 months, 2 weeks ago by dst
Mulla ainakin musiikki laukaisee helposti tunnetiloja. Joskus ärsyttää itseänikin.
8 months, 2 weeks ago by thin
@pe3 , 1) uutuudessa, uudessa olen yhtä/kosketuksissa sen kanssa, jota en vielä tavoita, tiedä. Ja just niin, silloin olemme vapaampia, kun ei (vielä) ole sidoksia, vain pelkkä "liike".
2) Ehkei kuitenkaan samaa tunnelmaa voi luoda, mutta siihen voi päästä (siksi, että tapahtuu jotain yhteistä/samankaltaista aiemman kanssa); tunnelmassa on jotain yleistä, vaikka koostuvat tilannesidonnaisista kokemuksista ja tunteista? Ja joo, romahdus tuttua, varsinkin koulutustilanteissa ottaa päähän kun yrittää tehdä jotain samaa kuin silloin kun oli se hyvä fiilis :-).
Hmm, jokin ulkoinen voi tuottaa alkuperäistä empatoivan, muttei samaa ... ; siksi tässä on jo vähän kateellinen nuoremmille :-) .
8 months, 2 weeks ago by peeii